Asiakaslehti kesä 2025

Facebook
Twitter
LinkedIn

Matkakulujen korvaaminen yritystoiminnassa

Kirjoittanut Sofia Virta – Suomen Lakitilitoimisto 

Yritystoimintaan sisältyy usein matkustamista erilaisten asiakastapaamisten, tavarahankintojen ja messujen vaatiessa usein siirtymistä paikasta toiseen. Matkustamiseen liittyviä kuluja on kuitenkin mahdollista vähentää verotuksessa tietyin ehdoin.

Matkakuluista aiheutuvat verovähennykset ja korvaukset vaihtelevat kuitenkin sen mukaan, onko yritysmuotona osakeyhtiö vai toiminimi. Tässä artikkelissa käsittelemme keskeisiä eroja näiden yhtiömuotojen välisissä matkakuluissa, sekä jaamme käytännön vinkkejä siitä, kuinka matkakuluja tulee käsitellä.

OSAKEYHTIÖ

Yritys ja yrittäjä eri toimijoita

Osakeyhtiössä yrittäjä ja yritys katsotaan erillisiksi toimijoiksi yrittäjän edustaessa luonnollista henkilöä ja yrityksen lukeutuessa oikeushenkilöksi. Osakeyhtiötä pidetään siis itsenäisenä toimijana, joka voi omistaa omaisuutta, tehdä sopimuksia, ottaa velkaa ja tulla tarvittaessa haastetuksi oikeuteen – aivan kuten yksityishenkilökin.

Yrittäjä omistaa yhtiön osakkeita ja voi toimia sen johdossa, mutta juridisesti hän ei ole sama asia kuin yhtiö. Tällä on vaikutusta myös siihen, miten matkakulut voidaan korvata.

Erillisenä oikeushenkilönä osakeyhtiö voi maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia työntekijöilleen ja sama pätee myös yrittäjään. Matkakustannuksiin luetaan esimerkiksi matkaliput, päivärahat, kilometrikorvaukset, majoituskulut yms verottajan ohjeiden mukaiseksi.

Matkakorvaukset verotuksessa, tarkemmin ohjeita Vero.fi-sivuilla.

Korvausten maksaminen kuitenkin edellyttää, että kyseinen matka on liittynyt yhtiön liiketoimintaan. Lisäksi kuluista on laadittu asianmukainen matkalasku, josta ilmenee matkan tarkoitus, kohde, reitti, päivämäärä, käytetty kulkuneuvo sekä kulujen erittely (esim. kuitit). Lisäksi on hyvä huomioida, että korvaukset voidaan maksaa ainoastaan työmatkoista.

Kilometrikorvaus yrittäjälle

Matka katsotaan työmatkaksi, jos se tehdään varsinaisen työpaikan ulkopuolelle ja se liittyy yhtiön liiketoimintaan. Kodin ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa ei siis lueta työmatkaksi. On hyvä huomata, että jos verovapaita korvauksia on maksettu virheellisesti, esimerkiksi työmatkan ehdot eivät ole täyttyneet tai päivärahaa on maksettu liian paljon, korvaukset katsotaan palkaksi. Tällöin niistä tulee jälkikäteen maksaa verot ja palkan sivukulut. Seurauksena voi lisäksi olla sanktiomaksuja.

Esimerkki: Osakeyhtiön toimitusjohtaja käy asiakastapaamisessa Helsingissä ja tekee siitä matkalaskun. Yhtiö maksaa hänelle kilometrikorvauksen ja mahdollisen päivärahan verovapaasti.

TOIMINIMI – Yrittäjä on yhtä kuin yritys

Toiminimi puolestaan ei ole erillinen oikeushenkilö, vaan yrittäjä ja yritys ovat yksi ja sama henkilö. Tämän vuoksi yrittäjän ei ole mahdollista maksaa itselleen verovapaita matkakuluja, vaan kyseiset kulut vähennetään liikkeen tai ammatinharjoittajan veroilmoituksella suoraan yritystoiminnan kuluina. Matkakulut merkitään vuoden aikana yrityksen kirjanpitoon ja niitä käytetään verotuksessa vähennettävinä menoina. Toisin sanoen toiminimiyrittäjä ei saa rahallista korvausta, vaan kulut vähentävät yrityksen verotettavaa tuloa.

Toiminimiyrittäjä voi vähentää matkakuluina esimerkiksi oman auton käytöstä aiheutuvat kustannukset (kirjanpidossa todellisten kulujen mukaan tai Verohallinnon kilometrimäärän mukaan), majoitukset ja matkaliput.

Esimerkki: Toiminimiyrittäjä majoittuu messumatkallaan hotellissa. Hänen tulee maksaa hotelli itse, mutta on oikeutettu vähentämään kyseisen majoituskulun veroilmoituksessaan.

Matkakulut yrityksen kirjanpidossa

ERILAISET MATKAKULUT

Kilometrikorvaus yritystoiminnan ajoista

Kilometrikorvaus korvaa työmatkasta aiheutuneita matkakuluja, kun työmatka tehdään yrittäjän omalla autolla tai esimerkiksi moottoripyörällä tai veneellä.

Vuonna 2025 auton käytöstä voi saada verovapaata kilometrikorvausta korkeintaan 0,59 euroa/km. Jos kyydissä on lisämatkustajia, kyseinen perusmäärä korottuu 4 snt/km. Tällöin kuitenkin matkustajien matkan pitää liittyä saman työnantajan asiaan. Perusmäärää voidaan korottaa myös peräkärryn käytöstä 10 snt/km.

Kilometrikorvauksen saamisen edellytyksenä on matkalaskun laatiminen.

Kuten aiemmin mainittu, toiminimiyrittäjät eivät saa omalta yritykseltään verovapaita kilometrikorvauksia, mutta he voivat vähentää yksityisauton käytön kuluja verotuksessa joko Verohallinnon vahvistaman kilometrimäärän tai todellisten kustannusten mukaan. Vähennysoikeuden laajuuteen vaikuttaa se, kuuluuko auto yksityis- vai elinkeinotoiminnan varoihin.

Auton katsotaan kuuluvan yksityisiin varoihin, mikäli auton muut kuin elinkeinotoimintaan liittyvät ajot ovat vähintään 50 % auton kokonaisajosta. Autoa ei pidetä yksityisenä autona, mikäli elinkeinotoiminnan ajot ovat yli 50 % kaikista ajoista.

Jos auton katsotaan kuuluvan toiminimiyrittäjän yksityisvaroihin, saa yrittäjä vähentää matkakuluja yrityksen verotuksessa kilometriperusteisesti.

Vähennyksen myöntäminen edellyttää ajopäiväkirjan pitoa autolla ajetuista kilometrimääristä  ja kyseisestä ajopäiväkirjasta on selkeästi käytävä ilmi onko kyse yksityis- vai työajosta. Työajojen tapauksessa tulee lisäksi kirjata ylös seuraavat tiedot: ajojen tarkoitus yritystoiminnan suhteen, matkojen alku- ja päätepiste, ajon alkamis- ja päättymisajat, matkan pituus ja matkamittarin lukema kunkin ajon alkaessa ja päättyessä. Jos yrittäjällä on vuoden aikana käytössä useampia autoja, niin jokaisesta autosta tulee pitää ajopäiväkirjaa erikseen.

Todelliset kulut auton käyttöasteen mukaan

Edellä todettiin, että auton katsotaan kuuluvan toiminimiyrittäjän yksityisiin varoihin, mikäli auton muut kuin elinkeinotoimintaan liittyvät ajot ovat vähintään 50 % auton kokonaisajosta. Auton katsotaan kuuluvan yrityksen varoihin, mikäli elinkeinotoiminnan ajot ovat yli 50 % kaikista ajoista.

Mikäli auton katsotaan kuuluvaksi yrityksen varoihin, vähennetään verotuksessa auton käytöstä syntyneet todelliset, kirjanpitoon merkityt kulut. Matkakulujen lisäksi tällaisia kuluja ovat esimerkiksi polttoainekustannukset, huolto- ja korjauskulut, ajoneuvovero, vakuutusmaksut yms. Näistä onkin tärkeä huolehtia kuitit talteen, jotta ne voidaan vähentää yrityksen verotuksessa. Mikäli auton puolestaan katsotaan kuuluvan yksityisvaroihin, mitään autoon liittyviä kuluja ei merkitä yrityksen kirjanpitoon. Toiminimiyrittäjällä on kuitenkin tällöinkin oikeus vähentää yritystoimintaan lukeutuvista matkoista kilometrikorvaus ylempänä mainitun mukaisesti.

Päiväraha

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta työntekijälle aiheutuneista kohtuullisista ruokailu- ja elinkustannuksista, jotka syntyvät työmatkalla. Sen katsotaan kattavan lisääntyneet kulut, mutta siihen ei sisälly matkustamisesta tai majoittumisesta koituvia kuluja. Jotta yrittäjä olisi oikeutettu päivärahaan, tulee työmatkan suuntautua vähintään 15 kilometrin etäisyydelle kotoa tai työpaikalta, riippuen siitä kumpi matkan aloituspaikka on ollut.

Mikäli matka kestää yli 10 tuntia, yrittäjä on oikeutettu vähentämään päivärahavähennyksenä kokopäivärahaa vastaavan määrän eli 53 euroa. Jos matka puolestaan kestää yli 6 tuntia, mutta kuitenkin enintään 10 tuntia, on yrittäjällä oikeus vähentää osapäivärahaa vastaava määrä eli 24 euroa (vuonna 2025).

Mikäli matka-aika ylittää viimeisen täyden matkustusvuorokauden yli 2 mutta alle 6 tunnilta, viimeiseltä vajaalta matkavuorokaudelta maksetaan päivärahaa 24 euroa. Mikäli puolestaan viimeisen täyden matkustusvuorokauden ylitys on yli 6 tuntia, viimeiseltä vajaalta matkustusvuorokaudelta maksetaan päivärahaa 53 euroa (vuonna 2025).

Esimerkki: Työmatkasi alkaa keskiviikkona kello 10.00 ja päättyy perjantaina kello 18.00. Matkan kesto on siten 56 tuntia, eli kaksi täyttä (24 h) ja yksi vajaa (8 h) matkavuorokausi. Viimeinen täysi matkavuorokausi kuitenkin ylittyy yli kuudella tunnilla (ylitys on tässä tilanteessa 8 tuntia), joten olet oikeutettu saamaan kokopäivärahan kaikilta kolmelta matkavuorokaudeltasi.

Yhtiömuodolla on väliä myös päivärahan maksamisessa. Osakeyhtiö voi maksaa yrittäjälle päivärahaa, mutta toiminimiyrittäjän tapauksessa on tehtävä päivärahaa vastaavan suuruinen verovähennys verotuksessa. Vähennys edellyttää, että työmatka tehdään ns. tavanmukaisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Käytännössä tällä tavanmukaisella toiminta-​alueella tarkoitetaan yrityksen pysyvää tai pysyviä toimipaikkoja.

Yrityksen ostaminen, miten valmistautua?

Kirjoittanut Juha Tuominen – Suomen Lakitilitoimisto 

Yrityksen ostaminen, yksi isoimmista päätöksistä

Yrityksen ostaminen on ihmisen elämässä asuntokaupan kanssa yksi isoimmista päätöksistä, joka voi tulla eteen. Yrityksen ostamiseen sisältyy kuitenkin paljon enemmän riskiä kuin asuntokauppaan. Yritystä ostettaessa on varmistuttava siitä, että kauppaa tehdään oikealla hinnalla ja oikeasta asiasta. Ikävät yllätykset jälkikäteen voivat tulla kalliiksi. 

Mitä yrityskaupassa kannattaa huomioida?

1. Osta tulevia kassavirtoja – Älä historiaa​

Varmistu siitä, että kauppahinta ei perustu johonkin mitä ei enää ole. Toisinaan myyjän eläköityessä tai muuten luopuessa pitkään harjoitetusta yritystoiminnasta, saatetaan pyrkiä hinnoittelemaan ns. elämäntyötä. Kauppahinnan tulee kuitenkin perustua realistiseen arvioon tulevasta.

Kymmenen vinkkiä yrityskauppaan

2. Mikä on ostettavan yrityksen toimialan tulevaisuus?

Perehdy toimialan kehitysnäkymiin ja megatrendeihin. Toisinaan teknologinen kehitys, lainsäädäntömuutokset tai maailman markkinatilanne voivat synnyttää mahdollisuuksia, mutta myös riskejä.

3. Perehdy ostettavan yrityksen toimintakykyyn

Onko välittömiä investointitarpeita? Henkilöityykö ostettava yritys vahvasti vanhaan yrittäjään? Onko yrityksessä osaamisriskejä tai tarvitaanko uutta teknologiaa?

4. Tuottaako yritys kassavirtaa?

Ostettaessa yritys hypätään juoksevaan junaan. Tuottaako yritys riittävästi kassavirtaa, jotta saat laskut ja mahdolliset palkat maksettua heti ensimmäisestä päivästä lukien?

Jos vastaus on ei. Kuinka nopeasti saat asian korjattua ja tarvitsetko käyttöpääoman turvaamiseksi rahoitusta? Muodosta käsitys yhtiön tuotteiden tai palveluiden kilpailukyvystä ja hinnoittelusta.

5. Mistä teet kaupan?

Ostatko liiketoiminnan vai yrityksen osakkeet?

Liiketoimintakaupassa ostetaan liiketoimintakokonaisuus, jossa siirtyvät kauppakirjan mukaiset erät ostajalle (sopimukset, henkilöstö, koneet ja kalusto jne.)

Osakekaupassa yhtiön osakkeet.

Nämä ovat kaksi varsin erilaista tapaa tehdä kauppa. Lue lisää liiketoimintakaupan ja osakekaupan eroista.

Suomen Lakitilitoimisto Oy

Meiltä saat apua koko yrityskauppaprosessiin sekä yrittämisen haasteisiin myös myöhemminkin.

Menestyksellisessä yrityskaupassa ei ole kyse vain oikeasta hinnasta. Valittu kaupankäyntitapa, verovaikutusten ennakointi, kauppakirjan ehdot tai hyvä ennakkotarkastus voivat merkittävästi vaikuttaa lopputulokseen.
Voimme yhdessä etsiä myös ostettavia yrityksiä.

6. Vielä siitä kauppahinnasta

Ostettavan yrityksen tulisi kyetä tuottamaan tulosta siten, että kauppahinta tulisi kuoletetuksi alle viidessä vuodessa. Tällöinkin on hyvä miettiä, onko sellaisia tehostamistoimia tehtävissä, että kuolettaminen tapahtuisi nopeammin.

Jos yrityskaupassa, oli sitten kyse liiketoiminta- tai osakekaupasta, on käytetty ulkopuolista rahoitusta (kuten lähes aina on), varmistu siitä, että kassavirtaa riittää kauppahintaa varten otettujen velkojen korkojen ja lyhennysten maksamiseen.

7. Tee tai teetä ostettavaan yritykseen due diligence- tarkastus

Erityisesti osakekaupassa.

Millaisia vero-, henkilö-, oikeus-, sopimus- tai muita riskejä yhtiöön liittyy? Onko yhtiöön kohdistunut vakavia reklamaatioita tai onko oikeudenkäyntejä käynnissä tai tiedossa. 

Ovatko yhtiön taloustiedot luotettavia?

8. Mieti miksi yritystä ollaan myymässä

Yleensä syy on järkevä esim. eläköityminen. Mutta aina näin ei ole.

Erityisesti jos myyjällä on kova kiire ja sinua yritetään painostaa nopeaan päätöksentekoon, mieti aina, miksi? Myös omassa innostuksen puuskassa kannattaa pitää jäitä hatussa. Innostuksissaan tulee helposti maksaneeksi liikaa.

9. Yrittäjänä oma henkilökohtainen taloutesi nivoutuu tiiviisti yritystoimintaasi

Suunnittele paljonko tarvitset rahaa oman arkesi pyörittämiseen ja ota se huomioon laskelmia tehdessäsi.

10. Älä usko joulupukkiin

Teet päätökset harkitusti, muita kuunnellen, mutta lopulta itse. Sillä sinä yrittäjänä myös kannat riskin itse. Toisaalta usko rohkeasti itseesi ja näe myös kaikki mahdollisuudet.

Nelikenttäanalyysi on hyvä apuväline harkita ostamiseen ja omaan yrittämiseen liittyviä heikkouksia, vahvuuksia, uhkia ja mahdollisuuksia.

 

Tietoa, turvaa ja työkaluja yrittäjälle

Suomen Lakitilitoimisto 

Lakitilitoimiston koulutuksista varmuutta päätöksiin

 Yrittäjän on tärkeää pysyä kartalla lainsäädännön vaatimuksista, vastuualueista ja riskeistä.

Suomen Lakitilitoimiston koulutukset on suunniteltu tukemaan yritysjohtoa ja asiantuntijoita arjen päätöksenteossa, käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi.

Valikoimastamme löytyy muun muassa koulutuksia seuraavista teemoista:

Sopimuskoulutus

Sopimuspäällikkö-koulutuksessa syvennyt sopimusten hallintaan ja sopimusriskien tunnistamiseen.

Osakeyhtiön johdon vastuut ja velvoitteet -koulutus

Koulutus hallituksen ja johdon jäsenille juridisista vastuista, riskienhallinnasta ja huolellisuusperiaatteesta.

Yrittäjyyden perusasiat -koulutus

Talous, verot ja juridiikka yrittäjälle. Oma yritys pystyssä, mutta kaikki yrittäjyyden kiemurat eivät ole vielä aivan selvää?

Omistajanvaihdokset - Yrityskauppa

Mitä huomioida yrityksen ostossa tai myynnissä? Miten varmistetaan juridisesti sujuva prosessi? Vain tilauskoulutuksena.

Koulutuksemme soveltuvat niin yritystä perustaville, kasvuyrityksille, kokeneille yrittäjille kuin organisaatioiden avainhenkilöille, jotka haluavat varmistaa oikeudellisen osaamisensa ajantasaisuuden.

Tavoitteenamme on antaa selkeitä vastauksia, konkreettisia esimerkkejä ja varmuutta toimia oikein.

Lakitilitoimiston koulutuksista varmuutta päätöksiin

Yrittäjän on tärkeää pysyä kartalla lainsäädännön vaatimuksista, vastuualueista ja riskeistä. Lakitilitoimiston koulutukset on suunniteltu tukemaan yritysjohtoa ja asiantuntijoita arjen päätöksenteossa, käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi.

Järjestämme koulutuksia räätälöidysti yrityksille, etänä tai paikan päällä. Kysy tarjousta!

Petri Koivisto
Petri KoivistoProAgria Kehitysjohtaja, talouspalvelut
Juhan ProAgrian omistajanvaihdosasiantuntijoille pitämä osakeyhtiön omistajanvaihdoksiin keskittynyt koulutus oli hyvin valmisteltu, mielenkiintoinen ja käytännönläheinen. Juha tuntee yritysjärjestelyt erittäin hyvin ja hän ryyditti koulutusta selkeillä esimerkeillä, joten koulutusta oli helppo seurata.

Suomen Lakitilitoimisto Oy

Yhdestä paikasta kattava valikoima kirjanpidon, taloushallinnon ja yritysjuridiikan palveluita, jotka tukevat yrityksesi kasvua ja tehokkuutta. Meidän tapamme on yhdistää yrityksille lakipalvelut ja kirjanpito saumattomasti yhteen, mikä tarjoaa asiakkaillemme kokonaisvaltaista palvelua ja turvaa.

Tiimimme koostuu taloushallinnon sekä yritysjuridiikan asiantuntijoista, jotka työskentelevät käsi kädessä varmistaakseen, että asiakkaamme saavat parhaan mahdollisen tuen liiketoimintaansa.

Yritystoimintaan sisältyy usein matkakulut, miten huomioidaan nämä kirjanpidossa? Yrityksen osto suunnitelmissa, näin valmistaudut! Lue uusin Asiakaslehti kesä

Kun suunnittelet yrityksen perustamista, yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä on yritysmuodon valinta. Tämä päätös vaikuttaa monin tavoin yritystoimintaasi..

Aiemmasta alennetun 10 % alv:n kuuluvat tavarat ja palvelut siirtyvät alennetun 14 % alv:n piiriin. Nämä tulevat muutokset astuvat voimaan jo 1.1.2025 alkaen.

Osakeyhtiö on kaupparekisteritietojen mukaan Suomen ylivoimaisesti suosituin yhtiömuoto, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön varojen

Asuntosijoittaminen jatkaa suosiotaan vakaana ja helposti ymmärrettävänä tapana kasvattaa omaa varallisuuttaan. Lue aiheesta lisää