Asiakaslehti kevät 2025
Työntekijän palkkaaminen ajankohtana tänä vuonna? Nopeampaa ja vaivattomampaa kiinteistökauppaa? Lue asiakaslehti kevät 2025!
Yrityskaupan rahoituksessa on monta huomioitavaa seikkaa. Tärkeintä on tietysti saada rahoitus järjestymään. Melko harvoin ostaja maksaa itse koko kauppasummaa omasta rahapussistaan. Yleisin tapa rahoittaa PK- yrityksen yrityskauppa on pankin ja Finnveran yhteisrahoitus. Pääpaino on pankin antamalla rahoituksella, jolle saadaan Finnveran takaus. Finnvera voi antaa lainaa myös suoraan yrittäjälle.
Rahoituksen järjestymiseen vaikuttaa mm. tarvittavan rahoituksen määrä, ostajan oma rahoitusosuus eli yrittäjän itsensä ottama riski, ostettavan yrityksen kannattavuus ja kyky tuottaa kassavirtaa sekä kauppahinnan kohtuullisuus.
Rahoitusriskin määrittelyssä on otettava huomioon myös se, että yrittäjä saattaa antaa omaa henkilökohtaista omaisuuttaan velkojen vakuudeksi, vaikka lainan ottaja olisi yhtiökin. Tämä ei kuitenkaan läheskään aina ole tarpeen.
Yrityskauppaa voi olla rahoittamassa myös pääomasijoittajat, jotka tulevat yhtiöön omistajiksi. Pääomasijoittaja sijoittaa yhtiöön rahaa osakeannin, pääomasijoituksen tai pääomalainan muodossa. Yksinkertaisimmillaan pääomasijoittaja on yksityishenkilö, joka tulee osaomistajaksi, mutta ei työskentele yhtiössä.
Esimerkiksi siten, että myyjä antaa kauppahinnalle maksuaikaa. Myyjän antama maksuaika saattaa liittyä siihen, että rahoitusta ei ole saatu muuten järjestymään eli ainakaan tällöin se ei ole ideaali tilanne. Myyjän antamaa maksuaikaa voidaan käyttää myös siksi, että se helpottaa ostajan ostopäätöksen tekemistä tai edesauttaa lainapäätöstä. Myyjän antama maksuaika ei kuitenkaan ole aivan riskitöntä, eikä se vaikuta luovutusvoittoveron maksamisen ajankohtaan. Verot tulee maksaa, vaikka osa kauppasummasta saataisiin vasta myöhemmin. Usein yrityskaupan rahoitus on yhdistelmä jotain edellä mainituista.
Yrityskaupan rahoitusta ei kannata jäädä miettimään yksin, asiantuntija auttaa sinua. Tutustu palveluihimme.
Osakeyhtiön ostaessa liiketoiminnan rahoittaa yhtiö kaupan, eivätkä sen osakkeenomistajat. Rahoitusriski on siis yhtiöllä. Rahoitusriski on yhtiöllä myös silloin kun osakeyhtiö ostaa toisen yhtiön osakkeet. Rahoitusriski on luonnollisella henkilöllä, kun henkilö ostaa osakeyhtiön osakkeet itse, eikä yhtiön kautta.
Tarkemmin liiketoiminta- ja osakekaupan eroista voit lukea lisää Liiketoiminta vai osakekauppa -artikkelistamme.
Rahoitusriskin siirtämiseksi pois omalta kontolta, voidaan käyttää myös ns. väliyhtiöitä. Tällöin liiketoimintayhtiön osakkeet (tuleva tytäryhtiö) ostetaan perustetulle holding- yhtiölle. Tämän jälkeen tytäryhtiön voittovaroja voidaan siirtää osinkoina emoyhtiöön (holding- yhtiö) ja kattaa siten liiketoiminnan tuotoilla rahoitusta. Osingot ovat verovapaita listaamattomien yhtiöiden välillä.
Rahoitustavasta huolimatta yrityskaupan rahoituksen kannalta keskeistä on riittävä kassavirta. Pitää muistaa, että rahoittajat kantavat riskiä, eikä rahoittajien päätöksenteossa oteta huomioon ostajan innokkuutta vaan realiteetit. Riittävä kassavirta tarkoittaa sitä, että yhtiölle jää laskujen, palkkojen ja verojen maksamisen jälkeen tilille riittävästi rahaa ja oikea-aikaisesti, jotta yhtiö voi maksaa lainojensa lyhennykset ja korot. Kassavirralla on merkitystä myös osakekaupassa. Omistajat maksavat lainojensa lyhennykset ja korot useimmiten yhtiöstä saamillaan palkkatuloilla ja osingoilla.
Liiketoimintakauppa saattaa olla helpommin rahoitettava, koska liiketoimintaan kuuluvaa omaisuutta voidaan käyttää vakuutena, kuten koneita ja kalustoa. Osakekaupassa tämä ei ole mahdollista osakeyhtiönlakiin perustuvan rahoituskiellon vuoksi.
040 562 6407
juha.tuominen@lakitilitoimisto.fi
Työntekijän palkkaaminen ajankohtana tänä vuonna? Nopeampaa ja vaivattomampaa kiinteistökauppaa? Lue asiakaslehti kevät 2025!
Kun suunnittelet yrityksen perustamista, yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä on yritysmuodon valinta. Tämä päätös vaikuttaa monin tavoin yritystoimintaasi..
Yrityksen perustaminen vaatii perusteellista suunnittelua, strategista ajattelua ja ennen kaikkea, rohkeutta astua tuntemattomaan. Olemme koonneet viisi tärkeintä!
Aiemmasta alennetun 10 % alv:n kuuluvat tavarat ja palvelut siirtyvät alennetun 14 % alv:n piiriin. Nämä tulevat muutokset astuvat voimaan jo 1.1.2025 alkaen.
Ota talteen ja merkitse kalenteriisi kaikki yritystoiminnan kannalta tärkeät päivämäärät, luvut ja prosentit vuodelle 2025! Lue lisää.
Uuden rahanpesulain vaikutus tilitoimistojen toimintaan? Varojen jako osakeyhtiössä? Lu uusin asiakaslehti
Osakeyhtiö on kaupparekisteritietojen mukaan Suomen ylivoimaisesti suosituin yhtiömuoto, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön varojen
Asuntosijoittaminen jatkaa suosiotaan vakaana ja helposti ymmärrettävänä tapana kasvattaa omaa varallisuuttaan. Lue aiheesta lisää
Arvonlisäverokanta muuttui 1.9.2024, saako sen unohtaa? Ketkä allekirjoittavat tilinpäätöksen? Mitä jos osakeyhtiö menettää oman pääoman?
Sähköinen kirjanpito
Perinteinen kirjanpito
Palkanlaskenta
Reskontranhoito
Talousneuvonta
Yritystuet ja yritysrahoitus
Lakipalvelut
Toimipisteemme
Parkanontie 60 2krs
Jämijärventie 28 B 2
Prunnintie 6
Korkeemäenkatu 17 A 20
Sellukatu 5 A, 2krs
Vanha Tampereentie 18-20
You are currently viewing a placeholder content from Facebook. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Instagram. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information