Tiedote, Toimitusjohtaja | Suomen Lakitilitoimisto

Muutoksia Suomen Lakitilitoimistossa!

 
Suomen Lakitilitoimisto Oy toiminnan kasvaessa, yrityksen toimitusjohtajaksi siirtyy 1.9.2023 alkaen Juha Tuominen ja hallituksen puheenjohtajaksi nykyinen toimitusjohtaja Jari Tuominen. 
Yhteistoimintalaki, Lakiekonomit, Lakitilitoimisto, ota yhteyttä

Konsernin liikevaihto yltää 30.6.2023 päättyneellä tilikaudella ensimmäisen kerran yhteen (1) miljoonaan euroon. Muutoksen taustalla on yrityksen kasvu ja sen myötä tarve jakaa johtamiseen liittyviä tehtäviä aikaisempaa enemmän. Muutoksella pyritään vahvistamaan lisäarvopalveluja, kuten laki- ja veropalveluja tiiviimmin osaksi tilitoimistoasiakkaiden peruspalveluja.

Hallituksen puheenjohtajaksi siirtyvä Jari Tuominen ottaa vastattavakseen yrityksen strategian ja hallitustyöskentelyn kehittämisen, talousjohtamisen sekä erilaisten uusien sähköisten palveluratkaisujen kehittämisen.

Juha Tuominen vastaa jatkossa yhtiön liiketoiminnan päivittäisestä johtamisesta. 

Yhtiö tähtää entistä parempaan asiakaspalveluun ja kykyyn vastata jatkuvasti muuttuvan taloushallintoalan vaatimuksiin.

Lisätietoja:

Juha Tuominen Suomen Lakitilitoimisto

Juha Tuominen

toimitusjohtaja
040 562 6407

Jari Tuominen kuva, Suomen Lakitilitoimisto

Jari Tuominen

hallituksen puheenjohtaja
040 569 2626

Facebook
Twitter
LinkedIn

Kun suunnittelet yrityksen perustamista, yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä on yritysmuodon valinta. Tämä päätös vaikuttaa monin tavoin yritystoimintaasi..

Aiemmasta alennetun 10 % alv:n kuuluvat tavarat ja palvelut siirtyvät alennetun 14 % alv:n piiriin. Nämä tulevat muutokset astuvat voimaan jo 1.1.2025 alkaen.

Osakeyhtiö on kaupparekisteritietojen mukaan Suomen ylivoimaisesti suosituin yhtiömuoto, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön varojen

Asuntosijoittaminen verotuksen näkökulmasta | Suomen Lakitilitoimisto Asuntosijoittaminen Asuntosijoittaminen jatkaa suosiotaan vakaana ja helposti ymmärrettävänä tapana kasv