Kas siinäpä vasta pulma. Lähtökohtaisesti suurin pulma liittyy siihen, että mikäli asiaa tarkastellaan vain ostajan tai myyjän näkökulmasta ei pulmaa juuri ole. Liiketoimintakauppa on pääsääntöisesti edullisempi ostajan kannalta ja osakekauppa myyjän näkökulmasta. Osapuolten intressien yhdistäminen sitten onkin suurempi pulma.
Kyse on siis siitä, miten osakeyhtiön kauppa toteutetaan. Tehdäänkö kauppa yhtiön liiketoiminnasta, jolloin myyjälle jää vanha yhtiö vai tehdäänkö kauppa yhtiön osakkeista. Tässä artikkelissa ei tarkastella sitä, jos myynnissä olisi vain osa yhtiön osakkeista tai myytäisiin vain osa yhtiön liiketoiminnasta. Artikkelissa tarkastellaan tilannetta, jossa luovutaan koko yritystoiminnasta.
Liiketoimintakaupassa kauppa tehdään yhtiön liiketoiminasta mukaan lukien koneet, kalusto, varasto sekä muu varallisuus ja sopimukset. Käytännössä koko business siirtyy ostavalle yhtiölle. Kyseessä on myös työsopimuslain (2001/55) 10. luvun 1§:n tarkoittama liikkeenluovutus, jolloin henkilöstö siirtyy ns. vanhoina työntekijöinä ostajan palvelukseen.
Osakekaupassa vaihtuu osakeyhtiön osakkeiden hallinta- ja omistusoikeus. Yhtiön liiketoimintaa harjoittaa siis kaupan jälkeenkin sama yhtiö. Tällöin sopimuskumppaneiden sopimusosapuoli ei vaihdu eikä työntekijöiden työnantajan.
Ostajan näkökulma
Katsotaanpa asiaa ensin ostajan näkökulmasta. Ostaja saa vähentää koko kauppahinnan, myös ns. liikearvon yhtiön tuloksesta tulevina tilikausina (KPL 5. luku 9§.) Liikearvo tarkoittaa sitä osaa kauppahinnasta, joka ei kohdistu mihinkään tiettyyn varallisuuserään. Kyse on siis kauppahinnan osasta, joka on maksettu tulevista tuotto-odotuksista.
Ostaessaan yhtiön osakkeet, ei ostajan saa vähentää kauppahintaa ennen kuin luovuttaa ostetut osakkeet itse eteenpäin.
Ostettaessa liiketoiminta, lähtökohtaisesti yhtiön velat eivät siirry ostajalle tai ainakin niiden siirtymisestä voidaan sopia. Samoin ennen liiketoimintakauppaa syntyneet reklamaatio- tai muut sopimusvastuut eivät lähtökohtaisesti siirry ostajalle. Ostajan ei myöskään ole pakko ostaa oikeutta myyjän toiminimeen, mikäli siihen liittyy negatiivisia vivahteita.
Osakekaupassa ostetaan yhtiö, mukaan lukien koko sen vanha historia ja mahdollinen painolasti.
Liiketoimintakaupassa pitää kuitenkin muistaa, että liiketoiminnan sopimukset eivät automaattisesti siirry ostajalle, mikäli sopimukset eivät sisällä yksipuolisen siirron mahdollistavaa ehtoa. Ostajan onkin huolehdittava siitä, että keskeiset sopimukset saadaan siirrettyä ostajan haltuun. Toisiaan tämä saattaa kääntää painopisteen osakekaupan puolelle.
Kokonaan asia ei siis ole mustavalkoinen. Mm. sopimukset tai usein liiketoimintakaupoissa käytetty korkeampi kauppahinta voi siirtää ostajan mielipidettä kohti osakekauppaa.
Myyjän näkökulma
Myyjä saa tehdä kauppahinnasta 20% tai 40% hankintameno-olettaman (TVL 2. luku 46§). Erityisesti mikäli osakkeet on omistettu yli 10 vuotta, on verohyöty merkittävä. Tällöin verovelvollinen saa vähentää luovutushinnasta ensin 40% ja vasta lopuista maksaa luovutusvoittoveroa.
Osakekaupassa kauppahinta tulee suoraan myyjälle.
Liiketoimintakaupassa kauppahinta tulee yhtiölle. Yhtiö ei saa tehdä hankintameno-olettamaa (TVL 2. luku 46§). Osakeyhtiö maksaa luovutusvoitosta veroa normaalisti ensin yhteisöveron määrän ja sen jälkeen osakkeenomistajan on päätettävä miten nostaa kauppasumman yhtiöstä ulos. Tämä voidaan tehdä vain Osakeyhtiölain (2006/624) tuntemia varojen jako tapoja noudattamalla. Varojen jako tavat löydät OYL 13. luvun 1§:stä. Osa yhtiön varallisuudesta on nostetavissa palkkana, huomioiden Ennakonperintälain (1996/1118) ja Tuloverolain (1992/ 1535) säädökset. Myyjän verotus liiketoimintakaupan luovutushinnasta ja kauppahinnan siirtämisestä osakkeenomistajan haltuun, on siis huomattavasti raskaampi ja monimutkaisempi kysymys kuin osakkeenomistajan verotus suoran osakeluovutuksen yhteydessä.
Osakekauppa on sikälikin edullisempi myyjälle, koska tällöin vastuut ja velvoitteet jäävät yhtiöön eivätkä myyjälle. Tässä ei tokikaan huomioida mahdollisia Osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomisesta aiheutuneita vahingonkorvausvastuita, joka on oma tarinansa.
Lopullinen valinta
Kauppakirjassa edellä mainittuja vastuuasioita voidaan myllätä, jolloin tasapainokin voi muuttua. Esimerkiksi kauppakirjassa myyjän antamat vakuudet ja niiden paikkaansa pitämättömyys voi aiheuttaa myyjään kohdistuvia seurauksia vielä kaupan jälkeenkin. Käytännössä kauppakirjan ehdoilla, kauppahinnalla ja yleensäkin neuvotteluasemalla on suurta vaikutusta siihen, kummallako tavalla kauppa lopulta toteutetaan. Tehtäessä sukupolvenvaihdos painopiste yleensä kääntyy kohti osakekauppaa, koska verohuojennussäännökset eivät koske liiketoimintakauppoja.
Yrityskauppa on siis kokonaisuus, jossa kauppahinta ei ole yksin määräävä tekijä, vaan myös moni muu asia tulee ottaa huomioon. Yrityskaupan valmistelu kannattaakin aloittaa riittävän ajoissa.
Juha Tuominen
lakiekonomi, KTM
hallituksen puheenjohtaja
Suomen Lakiekonomit Oy
