Asiakaslehti kevät 2025
Työntekijän palkkaaminen ajankohtana tänä vuonna? Nopeampaa ja vaivattomampaa kiinteistökauppaa? Lue asiakaslehti kevät 2025!
Liikeriski voi tarkoittaa mitä tahansa odottamatonta tapahtumaa, joka aiheuttaa yritykselle haitallisen seurauksen.
Haitallinen seuraus voi tarkoittaa saamatta jäänyttä hyötyä tai tuloa, sekä velvoitetta suorittaa ennakoimaton maksu tai suorite, josta syntyy taloudellista tappiota. Tämä voi liittyä yrityksen ulkoisiin tai sisäisiin sidosryhmiin.
Tehokas riskienhallinta edellyttää sitä, että riskit tunnistetaan ja omaa toimintaa suhteutetaan riskeihin. Tällä voidaan saada aikaan riskin poistaminen tai sen pienentäminen.
Tarvittaessa riskejä voidaan pyrkiä myös siirtämään itseltä pois. Toisinaan riskin olemassaolo joudutaan hyväksymään.
Tällöin on erityisen tärkeää, että riskin syntymekanismit tunnetaan, jotta sen esiintymistä voidaan ehkäistä.
Yrityksen kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää, että riskejä otetaan hallitusti ja niiden seuraukset tunnistetaan. Toisinaan riski voi kohdistua yrityksen lisäksi myös sen lukuun toimivaan henkilöön, kuten toimitusjohtajaan tai hallituksen jäseneen (henkilökohtainen vahingonkorvausvastuu).
Riskin toteutuessa se miten riskeihin on varauduttu vaikuttaa riskistä aiheutuvan seurauksen suuruuteen ja siihen, miten yritys riskistä selviää. Pahimmillaan riskin toteutuminen voi johtaa jopa konkurssiin.
Liikeriskien syntymisessä yrityksen johdon ja henkilöstön riskitietoisuus on keskeisessä asemassa. Usein riski olisi ollut vältettävissä, jos olisi osattu toimia jo ennakolta oikein.
Lakikoulutusten tarkoitus on nostaa henkilöstön osaamista niissä tilanteissa, joissa riski liittyy regulaatioon tai sopimuksiin. Mitä vahvempi on henkilöstön perusosaaminen, sitä vähemmän tehdään virheitä ja sitä vähemmän jää arjessa riskitekijöitä huomaamatta.
Sopimukset ovat tärkeä tekijä liikeriskien hallinnassa.
Liikeriskit ei ole yksinomaan vältettävissä sopimusasiakirjoihin panostamalla, vaan laadukas liikeriskien hallinta edellyttää myös sitä, että sopimuksia käyttävät henkilöt tiedostavat miten sopimusvelvoitteet muuttuvat ja miten sopimusriskit syntyvät.
Sopimusvelvoitteet muuttuvat monesta syystä, eikä sopimusvastuut ole aina luettavissa yksin sopimusasiakirjasta.
Kuvasta käy ilmi mitä asioita on syytä huomioida sopimuksia tulkittaessa ja hallittaessa sopimusmuutoksia.
Sopimukset ovat kuitenkin vain osa liikeriskien hallintaa, mutta sopimusosaamisen kuntoon laittamisesta on hyvä lähteä liikkeelle. Autamme sopimusten kanssa, tutustu palveluihimme.
040 562 6407
juha.tuominen@lakitilitoimisto.fi
Työntekijän palkkaaminen ajankohtana tänä vuonna? Nopeampaa ja vaivattomampaa kiinteistökauppaa? Lue asiakaslehti kevät 2025!
Kun suunnittelet yrityksen perustamista, yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä on yritysmuodon valinta. Tämä päätös vaikuttaa monin tavoin yritystoimintaasi..
Yrityksen perustaminen vaatii perusteellista suunnittelua, strategista ajattelua ja ennen kaikkea, rohkeutta astua tuntemattomaan. Olemme koonneet viisi tärkeintä!
Aiemmasta alennetun 10 % alv:n kuuluvat tavarat ja palvelut siirtyvät alennetun 14 % alv:n piiriin. Nämä tulevat muutokset astuvat voimaan jo 1.1.2025 alkaen.
Ota talteen ja merkitse kalenteriisi kaikki yritystoiminnan kannalta tärkeät päivämäärät, luvut ja prosentit vuodelle 2025! Lue lisää.
Uuden rahanpesulain vaikutus tilitoimistojen toimintaan? Varojen jako osakeyhtiössä? Lu uusin asiakaslehti
Osakeyhtiö on kaupparekisteritietojen mukaan Suomen ylivoimaisesti suosituin yhtiömuoto, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön varojen
Asuntosijoittaminen verotuksen näkökulmasta | Suomen Lakitilitoimisto Asuntosijoittaminen Asuntosijoittaminen jatkaa suosiotaan vakaana ja helposti ymmärrettävänä tapana kasv
Arvonlisäverokanta muuttui 1.9.2024, saako sen unohtaa? Ketkä allekirjoittavat tilinpäätöksen? Mitä jos osakeyhtiö menettää oman pääoman?
Sähköinen kirjanpito
Perinteinen kirjanpito
Palkanlaskenta
Reskontranhoito
Talousneuvonta
Yritystuet ja yritysrahoitus
Lakipalvelut
Toimipisteemme
Parkanontie 60 2krs
Jämijärventie 28 B 2
Prunnintie 6
Korkeemäenkatu 17 A 20
Sellukatu 5 A, 2krs
Vanha Tampereentie 18-20
You are currently viewing a placeholder content from Facebook. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Instagram. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information