Liitä lisäksi seuraava koodi välittömästi avaavan -tagin jälkeen:

Laulava järjestelmäasiantuntijamme Aila | Lakitilitoimisto

Asun Nokialla mukavasti rivitaloasunnossa. Asunnossani tepsuttelee neljä mäyräkoiraa. Vapaa-ajalla harrastan koirien kanssa kaikenlaista. Olen mm. ylituomarina mäyräkoirien erilaisissa taipumuskokeissa. Koiraharrastuksen lisäksi toinen tärkeä vapaa-ajan viettotapani on laulaminen. käyn silloin tällöin tanssi- ja iskelmämusiikin keikoilla, mutta minut voi löytää myös karaokelavoilta. Tykkään kilpailujen tunnelmasta, niissä tapaa myös paljon tuttuja. Olin juuri karaoken suomenmestaruuskilpailuissa finaalissa 10 parhaan joukossa, jokin kilpailemisessa minua kiehtoo.

Mitä olet tehnyt aiemmin?

Aloitin taloushallinnon urani tukkuliikkeessä toimistonhoitajana ja jatkoin opiskelua oppisopimuskoulutuksella, jonka sain tehdä työni ohella. Tein heille taloushallinto-ohjelman käyttöönottoprojektin opintoihin kuuluvana isompana kokonaisuutena.

" Ravintola-alalla 80-luvun lopulla jokaiselle päällikölle tuli oma PC, jonka kautta kiinnostuin tietokoneista ja ohjelmista.

Aloitin henkilöstöravintolassa ravintolapäällikkönä. Ravintola-alalla 80-luvun lopulla jokaiselle päällikölle tuli oma PC, jonka kautta kiinnostuin tietokoneista ja ohjelmista, näiden käytöstä ja kehittämisestä. Silloin oli lerppuja ja dosseja. 1994 aloin opiskelemaan merkantiksi.

Vuonna 1996 vuonna vaihdoin alaa. Kouluttauduin taloushallintopuolelle. Olin pitkään töissä noin 80 henkilön konsernissa, jossa tein monenlaisia taloushallinnon tehtäviä. Huolehdin mm. palkoista ja konsernin tilinpäätöksestä. Talousosasto oli pieni, joten sain tehdä kaikenlaista, mikä liittyy yrityksen taloushallintoon. Olin konsernissa taloushallinto-ohjelmien pääkäyttäjänä ja IT-tukihenkilönä. 

Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa yritykseen, jossa olin tilitoimiston vastaavana. Meillä oli kaikenkokoisia yritysasiakkaita ja kaikkia yritysmuotoja sai käsitellä. Työtehtäväni olivat hyvin monipuolisia mm. palkanlaskentaa, kirjanpitoa ja tilinpäätöksiä, osto- ja myyntireskontraa. 

" Olen tehnyt taloushallinnon sovellusten käyttöönottoprojekteja kaikissa taloushallinnon työpaikoissani.

Mikä on ydinosaamisesi?

Olen vuoden 2018 syksystä työskennellyt palkka-asiantuntijana, samoin järjestelmäkehityksen ja järjestelmien tukena. Käsittelin isoja massapalkkoja aika paljon. Näiden vuosien aikana järjestelmäosaamiseni kehittyi entisestään.

Tulin Suomen Lakitilitoimiston palkkalistoille tammikuussa 2021 tekemään ydinosaamistani järjestelmien käyttöönottoja ja hallintaa sekä palkkahallintoa. Järjestelmäasiantuntijan työtä auttaa ehdottomasti se, että Nyt käyn PHT tutkintoa ja minun pitäisi valmistua lokakuun 2021 aikana. 

Mikä on työssäsi parasta?

Saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja oikeasti ratkoa erilaisia ongelmia sekä käyttää hankittua osaamistani. Sekä tietysti oman henkilökunnan opastaminen, neuvominen ja kouluttaminen. Tykkään sosiaalisesta kanssakäymisestä, se tuo minulle merkitystä työhöni. 

Hienoja onnistumisia tulee lähes joka päivä. Nyt olen esimerkiksi ylpein meidän palkkahallinnon järkeistämisestä, että se toimii niin asiakkaiden kuin meidän omallakin puolella. Meidän asiakkuudet alkavat olemaan nyt hyvässä järjestyksessä. 

Ailaan voit olla yhteydessä erityisesti järjestelmien hallintaan ja taloushallinnon ohjelmiin liittyvissä asioissa. Hän on myös meidän palkkahallinnon expertti.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Aila Pekkarinen kuva, Lakitilitoimisto
Aila Pekkarinen

pääkäyttäjä, taloushallintojärjestelmät
040 166 3668
aila.pekkarinen@lakitilitoimisto.fi